Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa Home Assistantin käyttämisestä hälytysjärjestelmänä ja haluan myös heti jo tässä vaiheessa huomauttaa, että minä en kuitenkaan ota vastuuta siitä, jos joku henkilö tulee ja pääsee murtautumaan sisälle sen perusteella, että on järjestelmää rakentanut näiden minun ohjeiden mukaisesti.

Home Assistant ei tietenkään ole kaupallisten versioiden veroinen lähinnä ehkä siksi, että laiteyhteydet voivat tekniikasta riippuen pätkiä, jolloin ne putoavat pois järjestelmästä. Mutta esim. laadukkaat Zigbee- tai Zwave -laitteet pitävät kyllä hyvin yhteydet yllä. Samoin tulee myös huolehtia siitä, että järjestelmän virransaanti on turvattu esim. UPS:in avulla siinä vaiheessa, jos ja kun sähköt mahdollisesti menevät poikki.

Nämä em. seikat kun huomioi, niin mielestäni Home Assistantia pystyy hyvinkin käyttämään hälytysjärjestelmän “keskusyksikkönä” hyväksyen kuitenkin sen tosiasian, että aivan kaupallisien versioiden toimintavarmuutta sillä ei välttämättä saada. Ja mikäli järjestelmästä haluaa saada mahdollisimman kattavan, niin se tietysti vaatii myös erilaisia antureita, liiketunnistimia, paloilmaisimia jne, mutta hyvälaatuisilla laitteilla järjestelmästä saa kuitenkin toimivan. Itse käytän Home Assistantin kanssa pääasiassa Zigbee- ja Zwave -laitteita sekä HACS:in kautta saatavaa Alarmo -lisäosaa, mutta Home Assistantiin saa myös itse koodattua tarpeelliset jutut ilman sitä.

HUOM! HACS vaatii toimiakseen Github -tilin, mutta mikäli sinulla ei sellaista ole, niin Alarmon saa asennettua myös manuaalisesti Home Assistantin custom_components ominaisuutta hyödyntäen ja tarkemmin tietoja siitä löytyy tekijän Niels Faberin Github -sivuilta.

Minulla itselläni Home Assistantiin on yhdistetty vuotovahteja, palovaroittimia, ovitunnistimia, kameroita, sireeni sekä myös paljon muuta, joten näistä saa hyvän kombinaation hälytysjärjestelmän pohjaksi. Olen myös tehnyt mm. NodeMCU -kehityskortin ja Joy-IT RFID -lukijan avulla lukijan, josta RFID -tagia käyttämällä saa laitettua hälyt päälle sekä myös otettua ne pois päältä. Ja lisäksi tietenkin täytyy myös ohjelmoida Home Assistantiin tarvittavat automaatiot, jotta järjestelmä tietää mitä milloinkin täytyy tehdä.

HACS:in asennus Link to heading

Minulla Home Assistant on asennettuna Docker-Composen avulla eli minun täytyy asentaa HACS sen mukaisesti. Aluksi siis kirjaudumme Raspiin, johon Home Assistant on asennettu ja menemme Dockeriin “sisälle” komennolla docker exec -it homeassistant bash. Seuraavaksi ladataan HACS:in asennus scripti komennolla wget -O - https://get.hacs.xyz | bash - ja annetaan scriptin hoitaa HACS:in asennus. Ennen kuin mennään eteenpäin, käynnistetään Home Assistant vielä uudestaan, jonka jälkeen HACS asennetaan Home Assistantin integraatioiden kautta.

Alarmon asennus ja konfigurointi Link to heading

Asennuksen jälkeen etsitään HACSin ohjelmalähteistä Alarmo ja asennetaan se. Asennuksen jälkeen Home Assistant tulee käynnistää uudestaan, jotta Alarmo aktivoituu. Tämän jälkeen Alarmo voidaan asentaa integraatioiden kautta eli haetaan sieltä käsin Alarmo ja asennetaan se. Asennuksen jälkeen Alarmo pitäisi tulla näkyviin vasemmalle sivupalkkiin eli valitaan se seuraavaksi. Tämän jälkeen tulee näkyviin neljä erilaista välilehteä, jotka ovat General, Sensors, Codes ja Actions (kuva alla).

General kohdasta voidaan asettaa erilaisia tiloja hälytysjärjestelmälle kuten esim. Poissa- ja Kotona-tila. Poissa -tilassa voidaan asettaa aktivoitumaan esim. kaikki ovi- ja liiketunnistimet, vuotovahdit, palovaroittimet jne, kun taas Kotona -tilassa voidaan aktivoida pelkästään ovitunnistimet, vuotovahdit ja palovaroittimet. Eli miten vain haluaa tehdä.

Sensors -kohdasta voidaan lisätä järjestelmään halutut anturit ja valita, että mitkä niistä aktivoituvat aina ja mitkä esim. vain silloin kun ollaan kotona.

Codes -kohdassa annetaan järjestelmän käyttäjät ja heille omat pin -koodit tai salasanat, joilla järjestelmän saadaan kytkettyä päälle ja pois. Samoin tässä voidaan määrittää, että hälytykset voidaan ottaa pois käytöstä vain koodilla ja että ne voidaan esim. ilman koodia laittaa päälle.

Actions -kohdassa määritetään toimenpiteet, joita järjestelmä tekee, kun esim. hälytysjärjestelmä on lauennut tai se ei mene jostain syystä päälle. Minulla esim. hälytysten mennessä päälle alkaa sireeni soimaan, ulkovalot välkkymään ja lisäksi tulee vielä puhelimeen ilmoitus asiasta. Tässä kohdassa voidaan myös määrittää muut ilmoitukset, joita järjestelmä lähettää esim. silloin kuin hälytysjärjestelmä on kytkeytymässä päälle.

Lisäksi myös Home Assistantin automaatioissa voidaan Alarmon lisäksi määrittää erilaisia toimenpiteitä sen mukaan miten järjestelmä reagoi tietyissä tilanteissa kuten silloin, kun hälytysjärjestelmä on lauennut.

Eli tämä tällä kertaa ja käydään sitten seuraavissa kirjoituksissa läpi muita juttuja, joita Alarmon avulla voidaan tehdä samoin kuin mm. tätä RFID -lukijan rakentamista ja yhdistämistä Home Assistantiin.

Jaa tämä: